maanantai 4. huhtikuuta 2016

Elokuvailta


Eilen meillä oli elokuvailta. Katsoimme useita lyhytelokuvia. Kaikki lyhytelokuvat olivat kristillisten mediatuottajien tekemiä. Joukossa oli perinteisiä Jeesuksen aikaan sijoittuvia lyhytelokuvia, mutta myös aivan uudentyyppisiä. Oma suosikkini on legoilla tehty kertomus siitä kun Jeesus ruokkii kahdella kalalla ja viidellä leivällä valtaisan joukon ihmisiä.
Jeesuskin oli legomies.

Espanjalaiset nuoret tykkäävät animaatiosta jossa nykynuoret keskustelevat iltanuotiolla maan ihmisten oudoista tavoista kuten siitä että ennen vanhaan lapsilla oli vain kaksi vanhempaa jotka aina pysyivät yhdessä ja koko perhe piti yhtä.

Tuhlaajapoikakertomuksesta oli tehty 45 minuutin lyhytelokuva Keski-Aasian vuoristomaisemiin. Elokuva eteni keskiaasialaisittain verkkaisesti ja taustalla soi perinteinen keskiaasialainen musiikki. Tuhlaajapoika jätti lampaanhoidosta elantonsa saavat isän ja veljensä ja meni Venäjälle. Hän palasi siellä reporanakana. Juoni etenee raamatun mukaisesti.

Itse nautin eniten Create Internationalin tekemistä yhtesikunnallisesti suuntautuneista dokumenteista. Yksi elokuva kertoo Afrikan taudeista. FEBCin tekemä dokumentti Ukrainasta näytettiin. Se kertoi koskettavalla tavalla miten Ukrainan kriisi kosketti yhtä perhettä jonka isä kuoli ja vaimo menetti puolisonsa 19 avioliittovuoden jälkeen.

Konferenssin ideana on, että vähemmistökansojen parissa työskentelevät voivat saada aineistoa ja vinkkejä mitä mediamateriaalia voi viedä mukaansa ja käyttää keskustelun pohjana tai näyttää jopa suuremmalle joukolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti