torstai 6. lokakuuta 2016

Historian havinaa rakennuksissa

Suurin yllätys täällä Intiassa minulle on ollut vanhat rakennukset. Sulttaanit hallitsivat Delhiä aina 1500-luvulle asti, jonka jälkeen eräs heistä rakennutti muurin vanhan kaupungin ympärille. Tuon vanhan Delhin kenties mielenkiintoisimpia paikkoja on maustetori.

Accrassa, joka oli Intian pääkaupunkin ennen Delhiä, näin upeita islamilaisarkkitehtuurilla tehtyjä rakennuksia, kuten Punaisen linnakkeen (Red Fort) joka rakennettiin 1546. Siinä on islamilaisuuden lisäksi muistutusta mongoleista - pyöreät tornit. Tuohon aikaan näillä main temmelsivät mongolien jälkeläiset, jotka olivat sekoittuneet turkkilaisiin.
Punaiselta linnakkeelta näkyy vihreyden keskellä kaunis valkoinen kupoli torneineen. Se on tuo kuuluisa Taj Mahal, josta opin tietämään sen että se on itse asiassa hautakammio nuorena kuolleelle mogulihallitsijat vaimolle. Se on rakennettu 1600-luvun puolivälissä rakkauden symboliksi, mitä kauneimmista valokivistä ja marmorista. Rakennusta puhdistetaan liasta, siksi yksi torneista on ympäröity rakennustelineillä.
Vaikka islam on antanut paljon vaikutteita Intiaan, ja alle kuudes intialainen on muslimi, maan valtauskonto on hindulaisuus. Tänään pääsin sikhi-autonkuljettajan opastuksella kurkistamaan pieneen hindutemppeliin. Naiset lauloivat jotain, ja katossa oli paljon ilmapalloja. Muutama jumalan alttari näkyy seinällä. Eräs temppelipalvelija antoi meille banaanit. Tähän aikaan vuodesta on Ramnila juhla täällä. Kulkueita, joissa myös jaetaan banaaneja.


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Learnings about India

My time here in India is soon over. Many people ask me what I think of India. Now I can say 'I like India'. I like the colours, the food, the green trees and pastures. I like the cows. I like people, even though it is hard for me understand their English. The only I thing I do not like about India, is traffic. It is very difficult to describe the traffic.
video

video

The main thing is that people use the horn a lot, and blink their lights, rather than using the signal. I have almost seen an accident here every day. Here is one example - the back of pick-up had fallen unto a motorbike.
 Even people honk to each other and get impatient with each other, there is one creature that everybody is patient with - cows and puffalos. A cow can cross a busy intersection, and all vehicles politely give away to the cow. Cows trust people, and walk whereever they want to find food. Our Taj Mahal tour guide Lelad explained today that Indians think that cow is reincarnation of previous generations. Besides, cow is very useful, gives good milk and its manure is useful for fire, or as a mosquito repellent.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Vadodarasta Delhiin

Eilen illalla saimme isäntien talon parvekkeelta seurata Navrati-tanssia, ja risteyksen ohi ajaessamme näin myös vilauksen yhdeksäniltaisesta tanssitapahtumasta, joka liittyy hindulaisuuteen. Siinä palvotaan jumalaa nimeltä Durga. Wikipedia kertoo lisää jos googlaa...

Tanssi nimi on darga, ja se on suhteellisen helppo tanssia. Naisilla on todella hulmuvat helmat, jotka näyttävät tosi kivalle tanssin pyörteissä. Tanssipaikka on nauhalla rajattu alue, ja sille menemisestä pitää maksaa jopa 500 tai 2000 rupiaa, riippuen tapahtuman järjestäjästä. Hyvää näissä Navrati-juhlissa on se että lähiöt tapaavat toisiaa, jopa perheet yhdessä menevät tanssimaan. Huonoa taas se että kristityt eivät voi osallistua niihin, koska kyseessä on epäjumalanpalvonta. Tanssialueella on patsas jonka ympäri usein tanssitaan. Tanssit alkavat joka ilta ko 21 ja päättyvät keskiyön jälkeen klo 1.

Olen alkanut pitämään intialaisesta ruuasta. Delhiin saavuttuani tänään söin lounaaksi ghee pongal idliä, jota on toisessa kupissa vasemmalta (riisiä, papuja ja herneitä). Ensimmäisessä kupissa on 'raita', eli jogurtin sekaan sekoitettuna pilkottua tomaattia mausteineen. Kolmas, neljäs ja viides kuppi vasemmalta kuuluvat ryhmään 'mini masala does'; maukkaita kastikkeita, joihin naan- tai rotileipä kastetaan.  Viides kuppi vasemmalta on makea jälkiruoka - vähän niin kuin pikkumunkki, nimeltään medhu vadai. Lieneekö intialaisissa suomalaisissa ravintoloissa vastaavaa? Suosittelen. Ja, jälkiruuaksi kahvia (katso FB-sivustani sen viilennystä).

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Cultural and cuisinal richness of India


Happy Navratri - a Hindu festival

I have been to many countries but India beats them all in terms of cultural richness, specifically seen in clothing and in richness of tastes and foods. Everyday I have tasted a cuisine that is completely new to me. Only those that I eat often I remember - like chicken biryani, which includes rice, spices and chicken pieces together. Usually it is eaten with yellow sooji halwa sauce.

Naan bread and roti and all kinds of breads are eaten a lot, and the taste sauces are wrapped into the breads with plain hands. Traditionally, no utensils are used. In the end of the meal, a bowl of water with half a lime in it is provided for washing the hands.

Women dress every day to a different combination of sari or kurta with a nice scarf. Sometimes, the loose pants are the same colour as the scarf. These students from my class represent the young style, with different modifications.
Men also have kurta, a knee-long strait shirt, with no collars. For festivals, like Navratri, which began last night, men also have decorated kurtas. (Navratri is a festival dedicated to the worship of the Hindu deity Durga. The word Navratri means 'nine nights' in Sanskrit, nava meaning nine and ratri meaning nights. During these nine nights and ten days, nine forms of Devi are worshipped.)

For festivities, such as weddings or Navratri, women have their hands beautifully decorated with henna. Both sides are decorated. The decorations last for few days until they wear off. For many ladies, it is like preparing for a prom night nine evenings in a row. The waitress in my hotel, Pratibha, said her mother has made her a pink dress for Navratri.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Koulutuksen lopputulos


Viikko vierähti. Maanantaina oppilaani vaikuttivat ujoilta ja epävarmoilta, mutta perjantaina oli ilo katsella miten arimmat tytöt puhuivat ja hymyilivät rohkeammin, ja miten nuorimmat oppilaani osoittautuivat itse asiassa hyvin luoviksi tanssijoiksi, kuten yo. kuvan vasemmassa laidassa oleva nuorukainen. Viimeisellä tunnilla he saivat esittää kansantanssejaan. Hauskinta oli että he pujottivat tuoreita oksia päähineensä! Miehillä päähine näyttää tärkeää osaa, kun taas naisilla tuo ihana sari. Kansantanssit vaikuttavat melko nopeatempoisilta, ja ne saattaavat jatkua pitkään. Mutta niitä on hauska ja helppo tanssia - jopa minä osasin!
video 

video


Viikon sisällä ehdin kiintyä näihin 28 oppilaaseen niin että tuntuu haikealta nyt luopua heistä. Nyt lähetän heidät tahoilleen tekemään sen työn jota varten opiskelimme viisi päivää, eli haastattelemaan kyläläisiä. Saimme kyselylomakkeen viimeisteltyä gujaratin kielellä. Kun saapuvat kyliinsä, he kukin esittävät kyselylomakkeen omalla kielellään, joko bhiliksi, gamitiksi tai kuknaksi. Opiskelijat oppivat myös miten haastateltava valitaan kylästä, ja miten tärkeä ei-verbaalinen käytös on haastattelutilanteessa. He oppivat myös tutkimusetiikkaa, miten tärkeää on olla neutraali ja rehellinen kyselylomaketta täyttäessä, ja miten rohkaista haastateltavaa vastaamaan.

Joskut oppilaat haastattelevat 20, jotkut hieman enemmän, riippuen otoksesta. Kyselylomake on mukavasti kaksisivuinen, molemmilta puolilta täytettävä lomake.

torstai 29. syyskuuta 2016

Amul milk


As a farmer's daughter I enjoy seeing cows and buffalos here in Vadodara and Nadiad, where the training facility of the Catholic college is located. (In Delhi, cows are forbidden). In the papers you read though that cows in Gujarat cause accidents, since they peacefully in the midst of the hectic traffic. Now they plan to improve the shelter for them, so that they would not eat plastic and die. Usually, the farmer owns one or two cows of buffalos, and earns about 400 USD a year with their milk.
In between training, my hosts Satay and Eva took me to visit a local dairy. Well, not a small dairy - a big co-operative diary, which exports its products to 52 countries in the world, largest being Singapore and USA. It started in 1946, one year before the independence of India, established by a Christian gentleman. It has given income for many farmers in the area. It is the first AMUL diary in India, now there are 65 dairies. So, pay attention to the AMUL -word - you might spot it in your local grocery store's milk product section.
Indian milk truck

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Pikkukylä

Eilen, palatessamme opistolta, isäntäväkemme Satya ja Eva veivät meidät paikalliseen pikkukylään. Tie oli asfaltoitu mutta kapea, ja mutkaa lähestyttäessä piti tuutata autoa varmistaakseen jotta sieltä ei kukaan aja päälle. Lopulta tien päässä oli sementtisiä taloja, hyvin yksinkertaisia sisustukseltaan, lattialla joku matto, sohva tai nojatuoli millä istua. Keittiössä kaasuliesi ja peltiset astiat kuivumassa avonaisessa kuivauskaapissa.

Istahdimme hetkeksi nojatuoliin. Naapurin rouvia tai isoäitejä tuli tervehtimään. Talonväki ryhtyi keittämään teetä. Intialaisessa teessä on paljon mausteita ja maitoa, ja sokeria. Todella hyvää. Se tarjotaan samanlaisista pienistä kahvikupeista kuin suomalaisten perinteiset.

Kylässä on kirkko ja pieni kauppa. Vetojuhdat tulivat juuri pellolta ja toivat kotoisen tuoksun. Naiset kantoivat kauniissa värikkäissä asuissaan vatia pään päällä. Miehet istuivat joutilaina juttelemassa.






tiistai 27. syyskuuta 2016

Teaching the students

Today was the second day of teaching the students from the Gujarat villages to do evaluation. I emphasised them unique it is that they collect data from villages. No survey research organisation does it nowadays. The villages these students are from, still have illiteracy. But, on the other hand, they also have mobile phones and internet, even though slow and expensive.

Today I needed the students' help finalising the questionnaire. They gave some ideas about the choices of what to ask from villagers. Most of the villages are farming villages, around 100 to 200 inhabitants. Students learn to interview first each other, and after that, they become familiar with the interviewing. This is the biggest challenge, to teach them to be good interviewers. They do not have experience or previous training about interviewing.
I like teaching these students, and I like that they are interactive with a lerarning attitude. My interpreter is good too, and sometimes I feel he works more than I do - he explains students very well. Some of the concepts we needed to talk more, such as, what do they understand about growing as a Christian. The purpose of this study revolves around how Christian media content has helped local village Christians.
Here I am with some of the student in Catholic college garden


maanantai 26. syyskuuta 2016

Ihanat opiskelijat

Tänään tapasin työprojektini tärkeimmät henkilöt, kaikkiaan 23 nuorta jotka menevät tekemään haastatteluja Gujaratin kyliin. Valtaosa on miehiä, vain kolme naista. Huomenna tulee vielä kuusi lisää. Nämä nuoret puhuvat äidinkielenään joko bhiliä, gamitia tai kuknaa. Kaikki osaavat myös osavaltion kieltä gujaratia.
Iältään nämä nuoret ovat 20-30 vuotiaita.


Minun tehtävänäni on opettaa heitä haastattelemaan kyselylomaketta käyttäen. Tarkoituksena on ottaa selvää mitä paikalliset kristityt ovat oppineet kristillisistä mediasisällöistä. He ovat kuunnelleet niitä joka radiosta, DVDltä tai SD-kortilta.

Minä opetan englanniksi, ja Immanuel kääntää gujaratiksi. Nuoret tekevät haastattelunsa omalla äidinkielellään. Tänään meillä oli ryhmätyö siitä miten heidän kylässään mediamaisema on muuttunut heidän elinaikanaan. Vuonna 1985 kaikissa kylissä oli radio, sitten 1990-luvulla tuli televisio. Mutta sitten, tällä vuosituhannella kehitys on kiihtynyt niin että kylissä on kännyköitä, tietokoneita ja mobiili netti. Erona kehittyneisiin maihin se, että netti on hidas ja kallis.
Alla kuvia eri kieliryhmäläisistä.
Bhilin puhujia

Gamitin puhujia

Kuknan puhujia
 

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Vadodara, traffic and lovely costumes

Little did I know where I end up. This town of Vadodara, about 1,5 hours flight Southwest of Delhi, is a cultural center of Gujarat. This a city of 2,3 million population, and you can see it is big city from the balcony of my hotel. Nice thing about this city is that there are several parks and trees, which softens the traffic humming and sounds.

 Here are a lot of motorbikes, just like in Phnom Penh, but the rhytm of the traffic is faster. Last night, when we were driving from the airport, we passed a motorbike accident, where a couple had been hit by a truck, and the wife had died. Even though there are traffic light, they are not observed. Many intersections need a police to guide the traffic.

People here are really friendly. Very often I need to ask again and again to understand what they say, since I am not used to the style of Indian English. And, they do not always understand me :-).

In the park, a Gujarati man, sitting with his girl friend, approached my bodyguard, wanting help from the American. Seems like Americans are more appealing than the Finns :-(. It was the first time I meet two people who work as international telephone callers. They both work for American company, here in Vadodara.
Women's costumes are really nice here, consisting of a long skirt, with leggings, and of course, the scarf on the shoulders and/or head. There are various patterns and desings. Often the earrings and other 'jewelry' match the rest of the clothing. Eva, my local hostess here said it takes 10 minutes to get dressed into a sari. Not bad.



lauantai 24. syyskuuta 2016

Gujaratin ensivaikutelma

Gujaratin yliopistokaupunki Varodara, aiemmalta nimeltään Baroda on, ainakin illalla tänne saavuttuani, täynnä opiskelijoita. Heitä norkoilee pääkadun reunoilla rykelmittäin mopojensa ja skoottereidensa ympäröimänä. Samaisia kulkeneuvoja seikkailee autojen lomassa. Tällä kertaa olo kuin olisin Phnom Penhissä, paitsi että liikennettä on paljon enemmän.

Varodara, jossa koulutus radio-ohjelmien arviointiin käynnistuu, on 300,000 asukkaan kaupunki. Pohjoisintialaiset ovat Syyriasta ja Iranista kauan kauan sitten tänne tulleet, joten väestön iho on vaaleampaa kuin etelässä.

Lentokoneessa naapuririvillä tutustuin ensimmäiseen paljasjalkaiseen varodaralaiseen. Hän näytti videollaan esittämäänsä paikalliseen kulttuuriin kuuluvaa miekkatanssia. Hänen isoisänsä oli kuulemma paikallisia kuninkaita. Kovin vieraanvarainen oli, kutsui henkivartijaani ja minua luokseen vierailulle.


Lentoaseman ulkopuolella meitä odotti oikea viiden hengen vastaanottokomitea, jolla oli yhteistyöorganisaation läpykkä kädessä. Helppo tunnistaa. Ihanaa että joku on minua vastassa!



perjantai 23. syyskuuta 2016

The first look on Delhi neighbourhood

I just had a walk with my body guard around the hotel neighbourhood. It is fairly easy to walk, as long as you pay attention to the cars, motorbikes and tuk-tuks passing by. Very often a tuk-tuk driver asks for a ride. I was happy my body guard took care of the communication.

We wanted to walk. Found an old nice building which does not tell what it is. Found a temple. I asked the young people if they go there. They said no. You go there on Hindu Monday. I never found out what is Hindu Monday. Communication gap.

Women seem to dress nice, to the long dress with a long scarf to cover the neck area. Beautiful.
We walked by many nice fruit stalls. All of the fruits are familiar to me from the rest of Asia - young coconuts (the green ones, which have the lovely drink inside them), mangoes, papayas, avocados. Same with vegetables. Aubergines were of many sizes and shapes. Same with flowers.








Biggest surprise in my hotel neighbourhood was a Deer park - a lovely park full of trees and deer!


Tämähän on kuin Manila

Saavuin keskiyöllä Delhin lentokentälle. Lentokenttä on ihan niinkuin mikä tahansa moderni aasialainen kenttä, muutamia kauniita maalauksi bongasin seinältä. Tullissa ei edes kysytty kuinka kauan olen Intiassa ja onko minulla paluulippua. Helppoa.

Lentokentän vessassa oli tosi ystävällinen ja kaikin puolin avulias nainen. Jopa auttoi minua reppuni lastaamisessa kärryyn. Lopuksi käsi pyysi rahaa. Eihän minulla ollut käteistä. Olen unohtanut miksi ihmiset kehitysmaissa ovat niin auttavaisia - hehän tarvitsevat lisää rahaa.

Yhteistyökumppanin edustajat olivat minua vastassa. Liikenne sujui mukavasti keskiyöllä. Autojen kunto ja rekat muistuttivat Filippiineistä ja Manilan liikenteestä. Eipä siis Delhi ihan niin kamala ole kuin olin odottanut.

Miten täällä sanotaan 'hei'. Sellaista yleistä sanontaa ei kuulemma ole. Riippuu kuka puhuu kenelle, ovatko samasta kulttuurista ja ikäryhmästä. Mutta yksi varmimmista tavoista on pistää kädet yhteen ja sanoa 'namaste'. Se on yleisin.

torstai 22. syyskuuta 2016

Shall I make it this time?

Day second of my life going to India. Yesterday didn't work. Flight was cancelled. I slept few hours in Helsinki hotel. Today I try to go to Delhi via Paris. Takes twice as long as it would have been with Finnair direct flight.

Good news is that my body guard made it to Delhi yesterday.

The silly thing is that the collaborating partner in this evaluation and monitoring study has jokingly been calling this project as the 'Murphy's law'.

Ajatuksia ennen Intiaa

Aamulla Patrick listasi uusia uutisia Intiasta - Delhissä myllää joku uusi hyttysten aiheuttama kuume. Lisäksi naisia raiskataa joka 15. minuutti. Uskaltaako edes sinne mennä?

Astuin junaan Jyväskylästä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Samaan vaunuun istahti suomalainen puhelias ja kiroileva mies. Yritin työskennellä tietokoneella. En voinut keskittyä. Mies ilmeisesti humaltuneena kertoi suorat mielipiteensä ulkomaalaisista Suomessa. Konduktöörille kohteliaasti selitin että voisinko siirtyä työskentelyhyttiin kun tässä vaunussa on eräs hyvin äänekäs mies. Minä muutin toiseen vaunuun.

Tämän kokemuksen jälkeen tuntuu että Intiaan meno on helpotus. Siellä ei ainakaan ole suomeksi kiroilevia ihmisiä. Tai saapa nähdä.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Drawing and fishing


In this media conference I have met many interesting people. I participated in a group that dealt with training how to survive trauma. To start with, I went to that course to spend some time with my co-workers from Central Asia, and help them in them to learn in English speaking environment. Turned out that they changed to another track, and I stayed in the trauma track.

I am not a councellor of any sort, but it was interesting to learn from the trainee’s teaching methods. Two of the most valuable things I learnt was drawing and fishing.

Drawing: it is ok to make people to draw. Especially nowadays, when so much media is digital, just taking a pen to your hand can be creative. Our trainer said drawing helps to combine left and right hemispheres of the brain. Those parts are disintegrated especially as a result of traumatic event. 

Fishing: If you want to a certain answer from a group, do not fish. Fishing means you give them different questions and try hard that people will give the answer you want them to give. Instead, make the participants work with some material that provides answers to your questions. After the work, you ask what they found out and hopefully, get the correct answer. 

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Elokuvailta


Eilen meillä oli elokuvailta. Katsoimme useita lyhytelokuvia. Kaikki lyhytelokuvat olivat kristillisten mediatuottajien tekemiä. Joukossa oli perinteisiä Jeesuksen aikaan sijoittuvia lyhytelokuvia, mutta myös aivan uudentyyppisiä. Oma suosikkini on legoilla tehty kertomus siitä kun Jeesus ruokkii kahdella kalalla ja viidellä leivällä valtaisan joukon ihmisiä.
Jeesuskin oli legomies.

Espanjalaiset nuoret tykkäävät animaatiosta jossa nykynuoret keskustelevat iltanuotiolla maan ihmisten oudoista tavoista kuten siitä että ennen vanhaan lapsilla oli vain kaksi vanhempaa jotka aina pysyivät yhdessä ja koko perhe piti yhtä.

Tuhlaajapoikakertomuksesta oli tehty 45 minuutin lyhytelokuva Keski-Aasian vuoristomaisemiin. Elokuva eteni keskiaasialaisittain verkkaisesti ja taustalla soi perinteinen keskiaasialainen musiikki. Tuhlaajapoika jätti lampaanhoidosta elantonsa saavat isän ja veljensä ja meni Venäjälle. Hän palasi siellä reporanakana. Juoni etenee raamatun mukaisesti.

Itse nautin eniten Create Internationalin tekemistä yhtesikunnallisesti suuntautuneista dokumenteista. Yksi elokuva kertoo Afrikan taudeista. FEBCin tekemä dokumentti Ukrainasta näytettiin. Se kertoi koskettavalla tavalla miten Ukrainan kriisi kosketti yhtä perhettä jonka isä kuoli ja vaimo menetti puolisonsa 19 avioliittovuoden jälkeen.

Konferenssin ideana on, että vähemmistökansojen parissa työskentelevät voivat saada aineistoa ja vinkkejä mitä mediamateriaalia voi viedä mukaansa ja käyttää keskustelun pohjana tai näyttää jopa suuremmalle joukolle.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kulturellisia erilaisuuksia

Tänään EMDC konferenssin Traumaryhmässä keskustelimme miten kulttuureissa on eroja. Ryhmässäni on jäseniä yhdeksästä eri maasta, useimmat aasialaisia.
Seuraavassa ryhmässäni oppimia asioita: Aasiassa ajatellaan että lapsilla ei ole tunteita, eikä heille siksi kerrota mitä perheessä tapahtuu, tai heitä siirretään miten vain - esim. isovanhemmat hoitavat lasta taloudellisista syistä.

Joissakin kulttuureissa annetaan lapsille alkoholia, koska uskotaan että se on heille hyväksi. Tai esim. Nepalissa lapset oppivat nauttimaan oopiumia pienenä.
Naisten pahoinpitely ei ole rangaistava teko kaikissa maissa, koska ei ole säädetty lakeja jotka määrittäisivät rangaistuksen. Esim. Brasiliassa ja Lähi-Idän maissa naisten raiskaus kostetaan sukulaisten toimesta.

Minulle ei ole vaikeaa tehdä johtopäätöksiä näistä seikoista – Aasiassa tarvitaan perheohjelmia, joissa käsitellään näitä asioita kuten naisten ja lasten hyväksikäyttöä. Ryhmässäni mukana oleva thaimaalainen pastori oli samaa mieltä. Perhettä koskettavat ohjelmat ovat tarpeen – ei vain naisten ohjelmia (vaikka niitäkin tarvitaan), vaan koko perhettä kiinnostavia sisältöjä.

Illallisella kuulin Mongolian perheradion WIND-FMn journalistilta miten hän esti nuoren naisen itsemurhan. Tytön sydän oli särkynyt ja hän halusi hypätä kerrostalon ikkunasta alas. Journalisti sai puhelimitse hänet vakuutettua että hän on rakas monelle - sekä läheisilleen että Jumalalle.


torstai 31. maaliskuuta 2016

No problem

Here in Chiang Mai I have now been sitting two days in learning about trauma and how to deal with trauma. Not that I intend to be a counsellor, I took this group to spend time with my Kyrgyz colleagues. Today they moved to a more relevant track for them (taught by RadioWorld trainer) to learn about audio production.

I have enjoyed my track. It is interesting to hear views from Myanmar, Singapore and Thai participants. One common saying in all these countries is 'No problem' when being asked 'how are you doing?'.

Problems are not talked over, and difficult family issues are being hidden to save the face. We talked about the path of dealing with grief. After crisis, first comes denial or anger, then hopelessness. This all will hopefully end by new beginnings. Simple formula, but not easy to go through.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Konferenssin antia


Tässä tapaamisessa on puhuttu paljon FEBCin arvosta, brandistä ja strategisesta suunnittelusta. Yhteisen brändin luominen on vaikeaa, koska assosiaatio koostuu monesta autonomisesta yksiköstä. Tähän kysymykseen olen törmännyt survey-tutkimuksissa, kun lapsella on monta nimeä. Olisi helpompaa jos lapsella olisi vain yksi nimi, ja siis globaali brändi. Mutta maiden autonomian vaaliminen ja siis paikalllinen brändi on osoittautunut globaalia brändiä tärkeämmäksi.





Strategisen suunnittelun ja brändimuotoilun konsultit olivat amerikkalaisia, ja esimerkit sen mukaisia. Disneystä välittyy tietynlainen magia, kun taas Harley-Davidsonista vapaus, jne. Konsulttien esityksessä ei meikäläiselle ollut kauheasti mitään uutta, viittasivat Suomessakin tuttuun Kotteriin, joka on erikoistunut muutoksen hallintaan.

Minun esitys käsitteli suosikkiaihettani – yleisövuorovaikutusta. Minäkin puhuin muutoksesta, yleisövuorovaikutuksen muutoksesta perinteisin menetelmin tapahtuvasta viestinnästä digitaaliseen viestintää. Lyhyesti sanottuna kirjeistä ja teksiviesteistä sosiaaalisessa mediassa tapahtuvaan viestintään. Yleisösuhteista vastaava henkilökunta on suuren muutoksen edessä.



Hindulainen juhla Galungan



Kun saavuin Balille, tienvarsilla näkyi kauniita bamburuokoon nivottuja koristeita, jotka kiinteistön portilta sidotaan kadun yläpuolelle. Kookospalmun lehdet ovat todella taidokkaasti muotoiltu. Ne symboloivat hinduismia ja viisautta, ja juhlistavat julkisivuja Galungan-juhlan kunniaksi.

Galungan-juhla on yhtä tärkeä perhejuhla kuin uusi vuosi. Sitä vietetään hindu-jumala Indran voiton muistoksi. Hyvä Indra voitti tuolloin pahan kuninkaan joka kielsi alamaisiaan palvomasta hindulaisuutta. Indra-jumala tuli taivaasta ja nuolellaan tuhosi kuninkaan.

Galungan-juhlan aikana vieraillaan temppeleissä, perhealttareilla ja sukulaisissa. Alttareille viedään riisiä, hedelmiä, kookosta ja kookospalmujen lehtiä. Galungan-juhla kestää kymmenen päivää, ja se päättyy Kuningan-juhlaan, jolloin taas mennään temppeleille ja alttareille. Kuningan-juhlan väri on sama kuin Vishnu-jumalan väri, keltainen. Balilaiset hindut uskovat että on yksi jumala jota voidaan selittää Trimurtin avulla. Trimurtiin sisältyy jumaluuden kolme ulottuvuutta: Brahma luoja, Vishnu suojelija ja Shiva tuhoaja.