maanantai 2. marraskuuta 2015

Seikkailua kadulla


Kännykät täällä ei ole ihan niin tavallisia kuin muissa Aasian kaupungeissa. Suurinpiirtein joka kymmenes kadulla vastaantuleva kantaa sellaista kädessään, vain yhdellä näin kuulokkeet liitetttynä laitteeseen. Kännykät vaikuttavat olevan älykännyköitä…Huawei, Samsung merkkejä. Yhdeltä käyttäjältä kysyin, tuleeko kännykkään Internetti. Hän vastasi myöntävästi. Kun kysyin että onko se kallis, juttu loppui siihen. Pääasia tuli selväksi että Internet on hyvä, ‘good’.


Olen melko tasoissa myanmarilaisten kanssa kielen suhteen – osaan yhtä vähän myanmaria kuin he osaavat englantia. Yhden sanan tänään opin – mohinga. Katukeittiön kuuman padan ohi kulkiessani huikkasin, onko se mohingaa. Ja olihan se. Toinen asiakas osasi sen verran englantia että kertoi minulle kulhollisen maksavan 300 kyattia, eli 30 centtiä. Toki minä innolla sitä maistamaan. Maistui hyvälle! Mausteiseen kalaliemeen sekoitetaan riisinuudelit ja syödään. Mohinga on myamnarilaisten suosikkiaamiainen mutta sitä voi syödä muulloinkin.



Uteliaisuuttani katselin torilla kaikkea mitä siellä myydäään…hedelmiä, vihanneksia, kalaa, soijaa, papuja. Niitähän löytyy kaikkialta muualtakin Aasiassa. Mutta Yangonissa näin erittäin usein betel-pähkinän myyntikojuja. Betel pähkinän pureskelua voitaisiin kai verrata nuuskaan. Sekin aiheuttaa suusyöpää. Mutta betel -pähkinä tekee käyttäjänsä hampaat punaisiksi.

Niinpä siis saavuin kojulle josta en ymmärtänyt että mitä tässä tapahtuu. Myyjä tarjosi minulle vihreää pikkukääryläistä maisteltavaksi. Minähän maistoin. Se maistui vähän kalkille ja jollekin tuliselle. Se maistui pahalle. Asiakkaat näyttivät että voit sylkäistä sen pois. Ja se niinpä tein työtä käskettyä. Punaista pähkinää. Olin pistänyt suuhuni betel-pähkinää! Asiakkaat näyttivät että kannattaa juoda vettä, ja minähän join. Heti piti ottaa kuva itsestä ja varmistaa etteivät sunkaan hampaani ole punaiset. Eivät olleet. En ikinä pureskele enää ikinä betel-pähkinää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti