lauantai 31. lokakuuta 2015

Shwedagon temppeli


Myanmarissa on todella paljon temppeleitä. He kutsuvat niitä nimellä Pagoda. Osuin tulemaan tänne juuri buddhalaisen valon juhlan aikaan, joka päättää täkäläisen katumisajan. Huhtikuusta lokakuun lopulle buddhalaiset tavallista enemmän mietiskelevät. Valon juhlaa vietetään sen kunniaksi että Buddha tuli alas taivaasta sen jälkeen kun oli saarnannut äidilleen joka oli uudestisyntynyt taivaassa. Kynttilöitä sytytetään myös temppeleihin, kuten tähän Yangonin kuuluisimpaan, Shwedagon temppeliin. Näin miten perheet sytyttytivät kynttilöitä, tai kumartuivat patsaiden eteen, yhdellä aukiolla erikokoisia ryhmiä mietiskelemässä.
 Perheet söivät myös eväitään, tai saivat ilmaiseksi kansalaisjärjestön varaamaa ruokaa. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli jouluinen kaikkine kynttilöineen. Valon juhla on buddhalaisille vähän kuten meille joulu lahjojen antamisen suhteen. Silloin nimittäin annetaan lahjoja – mutta ei lapsille – vaan kunnioitetaan vanhempia, opettajia ja muita tärkeitä henkilöitä antamalla heille hedelmiä, kakkuja, tai longyi, burmalainen pitkä sarong (kuvassa tytöllä).Valon juhla osittain muistuttaa muslimien paastokuukauden Ramadanin loppuhuipentumaa. Buhhdalaiset valon juhlan aikaan muistelevat hyvällä läheisiään, ja pyytävät anteeksi jos on anteeksi pyydettävää.

  
Itselleni kaikkein mielenkiintoisinta temppelissä olivat viikonpäiväpesut. Temppelialueen eri kulmilla oli jokaisen viikonpaivan nimitaulu,  jonka alla Buddha vesiastian kanssa. Vastaavana viikonpäivänä syntyneet käyvät valelemassa vettä Buddhan päälle. Myanmarilaisten nimissä on sen viikonpäivän nimi jona on syntynyt. Esim. jos olet syntynyt maanantaina, nimessä voi olla joku näistä: Kyaw, Khin, Kyin, Kyi, Ngwe. Nyt tiedät minä päivänä Nobelin rauhanpalkinnon saaja ja Demokraattisen kansallisen puoleen johtaja Aung San Suu Kyi on syntynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti