perjantai 17. helmikuuta 2012

Koulutuksen jälkimakua

Intersearch kokousten suurimpana antina oli se että sekä indonesialaiset että kambodzalaiset työkaverini sopeutuivat kansainväliseen ja länsimaisesti painottuneeseen porukkaamme.
Phary Krusa FM -asemalta osallistui aktiivisesti keskusteluihin - yllätyin hänen englanninkielen taidostaan kunnes sain tietää että hän on koulutukseltaan englannin opettaja.
Jimri Heartlinelta Jakartasta opetti Pivottaulukoiden tekemistä. Yllättävän moni, kokenut tietokoneen käyttäjä oppi uutta.

Olen todella tyytyväinen että 'sain' vedettyä kokouksen tänne Aasiaan. Etuna oli se että monet täällä toimivat radiojärjestöt osallistuivat ja saivat innostusta kuuntelijatutkimusten tekemiseen. Toinen etu oli tietysti se että saimme aasialaisia osaanottajia. Opimme esim. sen että indonesailaiset mielellään vastaavat kyselylomakkeessa ensin henkilötietoihin, toisin kuin länsimaissa.

Osallistujien palautteissa mainittiin usein se että parasta oli kun sai keskustella toisten kanssa ja innostua tutkimuksesta. Minun opettamani focus groupsit mainittiin erityisesti kolmessa palautteessa.
Kielteistä palautetta tuli siitä että ohjelma oli liian tiukka eikä ehtinyt olla mitään kivaa.

Batamissa oli todella hyvät ruuat, tapasin monie ruokalajeja joista en ole kuullutkaan kuten esim. fermentoitua kookosmaitoa, ja erilaisia chilillä maustettuja tofuannoksia. Suosikkini aamupalalla oli paikallinen kahvi, jota tarjoittiin imelletyn sakean kerman kanssa. Itse tosin jätin kerman pois.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti